Etusivu » Referenssit » Red Bull -studio, Berliini, Saksa
Referenssit

Red Bull -studio, Berliini, Saksa

Juha Silvanto

Losangelesilainen arkkitehtitoimisto Optimist Design suunnitteli äänitysstudion 1920-luvulta peräisin olevaan berliiniläiseen sähkölaitokseen.

Projekti oli maailmanlaajuisesti Red Bullin 12:s musiikkistudio. Berliinin omaleimaisuus otettiin huomioon ja teollisuusleima haluttiin säilyttää. Studiosta löytyy esitys- ja miksaustilat. Yleisistä tiloista on erilaisia näkymiä äänitystiloihin.

Suunnitelman pohjana oli kaksi erilaista maailmaa: piti luoda sarja musiikkihuoneita, joissa oli tietysti omat ääni- ja tekniikkavaatimuksensa sekä sosiaalitilat niiden ulkopuolelle.

Akustiikan lähtökohtana prismanmuotoiset pinnat varmistavat parhaat soundit äänitys- ja miksaustiloissa. Iso kolmionmuotoinen kattoikkuna päästää tilaan luonnollisen valon.

Kaikkiaan yli kilometri kuparinauhaa sulautuu monimuotoiseen ja vaativaan ympäristöön eri äänityshuoneissa, ja ne tekevät syviä eroja huoneiden muotoihin.

Huoneiden verhoaminen kuparilla, paitsi muistuttaa rakennuksen entisajan sähköntuottamisesta, myös haluaa viestittää Red Bullin erilaisten mielikuvien energiasta. Silmin nähtävää rytmiä on luotu muovaamalla kuparia aaltoileviksi jaksoiksi, mitä myös musiikki luonnostaan saa aikaan.

Jättimäinen portaikko keskellä antaa muusikoille kirjaimellisesti mahdollisuuden nousta uuteen välitilaan ja käpertyä hetkeksi omaan rauhaan äänitystilan yläpuolella.

Yleinen design ja materiaalivalinnat viimeistelevät ja värittävät tasapainon, yhdistäen uuden ja vanhan tuoreella tavalla.

Red Bullin uudelleen tuoma henki energialaitokselle on täydellinen metafora Berliinille ideoiden pääkaupunkina. Kaupungin käyttämättömät vanhat teollisuustilat odottavat uusia ideoita. Tässä tapauksessa ne antavat luovuutta musiikin ja kulttuurin tuottamiseen.

Share: 

Rakennus

Omistaja: 
Red Bull Studio
Valmistunut: 
2015
Country: 
Saksa
Postinumero: 
10999
Kaupunki: 
Berlin
Katu: 
Ohlauer Str. 43.
Sijainti: 

Kategoriat

Käyttö: 
Julkisivut
Sisustus
Rakennuksen tyyppi: 
Kulttuurirakennukset
Käytetty kupari: 
Tavallinen kupari
Kiinteistö: 
Uusi

Arkkitehti

Name, office: 
Optimist Design

Urakoitsija

Otsikko: 
Kubix, Berlin

Find out more

Juha Silvanto

Jatkamalla näiden sivujen käyttöä hyväksyt tietosuojaehdot. Lisätietoja tästä linkistä.

Hyväksy