Etusivu » Referenssit » Parventan kirjastossa tekstejä reikälevyillä
Referenssit

Parventan kirjastossa tekstejä reikälevyillä

Hannele Kuusisto

Parventan uuden kirjaston kuparinen julkisivu on poikkeuksellisen taidokas. Se muodostuu uniikeista reikäkaseteista, jotka taitavasti asennettuina muodostavat kirjaston seiniin kansallislaulujen isän Krisjänis Baronsin tekstejä.

Latviassa sijaitsevassa Ventspilskin kaupungissa on kaksi melko itsenäistä kaupunginosaa. Niitä erottaa toisistaan Venta-joki ja sen yli kulkeva yksi ainoa silta. Vasenta puolta kutsutaan Ventspilskiksi ja oikeaa Parventaksi. Tästä syystä kaupungista löytyy myös monia kulttuurirakennuksia ja urheilukeskuksia kaksin kappalein. Nyt myös Parventa on saanut oman, uuden kirjaston, jonka kuparinen julkisivu on poikkeuksellisen taidokas. Se muodostuu uniikeista reikäkaseteista, jotka taitavasti asennettuina muodostavat kirjaston seiniin kansallislaulujen isän Krisjänis Baronsin tekstejä.  

 

Arkkitehtiyön taidonnäyte – kirjoitusta reikälevyillä

 

Parventan kirjastorakennuksen on suunnitellut riikalainen arkkitehtitoimisto INDIA pääarkkitehtinaan Ivars Kalvans  sekä tj. Peteris Jajars. Heidän visionaan oli siirtää Latvian kulttuuriperintöä ja taidetta moderniin arkkitehtuuriin. Tunnettuna vanhojen ja arvokkaiden kulttuurirakennusten materiaalina Euroopassa, kaupungin edustajat halusivat kirjastoon myös kupariseinät. Materiaali tilattiin Suomessa sijaitsevasta Luvata Pori Oy:stä perusteena yrityksen vankka kupariosaaminen sekä modernit "Nordic Systems" –tuotteet. Erikseen rei'itetyistä kaseteista löytyi kohteeseen juuri sopiva tuote, jolla he saattoivat  toteuttaa huiman ideansa  kirjoittaa Latvian kansallislaulun tekstiä seiniin! Jokainen kasetti valmistettiin erikseen omana uniikkikappaleenaan. Suurimpana haasteena työssä oli rei'ityksen suunnittelu siten, että ne oikein asennettuna päällekkäin muodostavat kansallislaulujen sanoja ja säkeitä.

 

Kirjaston moderni ilme

 

Kirjastossa on käytetty hyväksi kuparin monia mahdollisuuksia. Julkisivun pyöreä muoto on ollut helppo toteuttaa kuparin taipuisuuden avulla. Myös taidokkaalla rei'ityksillä  on saatu uutta ja modernia ilmettä tavanomaisen käytön rinnalle. Mahdollisuuksia on lukemattomia. Luovalle arkkitehtisuunnittelulle on tilaa äärettömiin, koska ideoiden toteuttaminen kuparilla yleensä onnistuu. Parventan kirjasto on tästä tuore ja mielenkiintoinen esimerkki. Perusmateriaalina on 1,5 mmpaksu kirkas kupari, jota julkisivuun käytettiin750 m2. Luvata Pori Oy toimitti valmiit erikoisperforoidut kasetit työmaalle, jossa asennuksen suoritti pääurakoitsija Pilsbuve. Kasettien asettaminen on ollut varmasti haasteellista ja mielenkiintoista työtä. Kuvat kirjastosta osoittavat, että kuparin ja lasin muodostama lopputulos on onnistunut kaikin puolin. Kirjaston kokonaispinta-ala on1500 m2ja tilat sijaitsevat kolmessa kerroksessa. Rakentaminen aloitettiin huhtikuussa 2008 ja se valmistuu tänä kesänä.

 

Arkitehtityö: INDIA Architects, Latvia

Pääurakoitsija ja kupariasennukset: Pilsbuve, Latvia

 

  

Share: 

Rakennus

Omistaja: 
Parventan kaupunki
Valmistunut: 
2009
Country: 
Latvia
Kaupunki: 
Ventspilsk

Kategoriat

Käyttö: 
Julkisivut/kasetit
Läpinäkyvät rakenteet
Rakennuksen tyyppi: 
Kulttuurirakennukset
Käytetty kupari: 
Tavallinen kupari
Kiinteistö: 
Uusi

Arkkitehti

Kuvaus: 

Reikäkasettien avulla on voitu luoda kirjoitusta rakennuksen seiniin.

Jatkamalla näiden sivujen käyttöä hyväksyt tietosuojaehdot. Lisätietoja tästä linkistä.

Hyväksy