Etusivu » Referenssit » Klassikon moderni kuorrutus
Referenssit

Klassikon moderni kuorrutus

Copper Architecture Forum

Budapestissä, Szabadságin aukion laidalla sijaitsevan uusklassisen boutiquehotellin katolle tehty kupari- verhoiltu laajennusosa jatkaa kaupungin historiallisten rakennusten uudistamisen perinnettä.

 

Budapestin keskusta on kehittynyt 1800-luvun alkupuolelta lähtien orgaanisesti. Rakennuksiin on lisätty kerroksia, ja niille on tehty ”kasvojenkohotuksia” eri aikakausien rakennustyylien mukaisesti. Yksi- ja kaksikerroksisiin rakennuksiin on lisätty tyypillisesti kaksi tai kolme kerrosta, ja rakennusten julkisivuja on uusittu valitsemalla ajan hengen mukainen historiallinen tyyli. Tämä on koettu luonnolliseksi osaksi kaupungin kehitystä.

 

Tämän perinteen hengessä nelikerroksista, korttelin kulmauksessa sijaitsevaa kookasta rakennusta − jota oli laajennettu vuosien saatossa jo aiemminkin − laajennettiin rakentamalla katolle moderni kaksikerroksinen laajennusosa. Uuden osan verhous valmistettiin esihapetetusta kuparista. Lisäosa rakennettiin alkuperäisen julkisivun taakse rakennetun uuden kantavan seinän varaan, jonka ansiosta myös rakennuksen sisätilat voitiin muuttaa tyyliltään moderneiksi. Kattoikkunasta valoa saava atrium rakennuksen keskellä säilytettiin. Lisärakennusta on sisennetty selvästi ylimmän kerroksen räystäslinjasta, ja sen kuparipinnat säestävät alapuolella kohoavia yksivärisiä julkisivuja.

Share: 

Rakennus

Omistaja: 
Hotell Boutique
Valmistunut: 
2010
Country: 
Unkari
Postinumero: 
1054
Kaupunki: 
Budapest
Katu: 
Szabadság tér
Sijainti: 

Kategoriat

Käyttö: 
Julkisivut
Rakennuksen tyyppi: 
Hotelli, majoitus
Käytetty kupari: 
Esihapetettu
Kiinteistö: 
Saneerauskohde

Arkkitehti

Name, office: 
Péter Reimholz and Péter Nagy, Tamás Németh
Address & description: 
Chief architects: Péter Reimholz – Péter Nagy, W6 Stúdió Kft.Architects: Tamás Németh, Nándor Szabó P.Graphic works: Júlia Reimholz

Urakoitsija

Otsikko: 
Narva Kft.
Osoite ja kuvaus: 
Copper product: Nordic Brown

Kilpailut

Ajankohta: 
2011

Jatkamalla näiden sivujen käyttöä hyväksyt tietosuojaehdot. Lisätietoja tästä linkistä.

Hyväksy