Etusivu » Referenssit » Hop House, Covent Garden, Lontoo, Britannia
Referenssit

Hop House, Covent Garden, Lontoo, Britannia

Brimelow McSweeney Architects

The Hop House on vuonna 1989 rakennetun toimistorakennuksen muutos- ja laajennustyö 1989 nykyaikaiseksi 29 asunnon kokonaisuudeksi Covent Gardenin kaupunginosassa. Se valmistui elokuussa 2015.

Rakennus sijaitsee hiljaisten Bedfordburyn ja Hop Gardensin katujen kulmassa. Silti sijainnilla on näyttävä paikka verrattyna lähialueen muihin pienempiin taloihin.

Projekti käsitti kahden kattokerroksen lisäämisen. Ne saatiin paikalleen mahdollisimman näkymättömästi. Kuusi kahden solun asuntoa tuli pohjakerrokseen ja kellarikerroksessa sijaitsevat vapaa-ajantilat toimivat uusittujen katuvalaistusten kanssa näyttävästi Hop Gardenin puolella. Sisätilat tehtiin hyvässä yhteistyössä tilaajan kanssa. Materiaalit valittiin erityisesti niin, että ne tuovat laadun ja rauhallisuuden tuntua.

Julkisivun uudistaminen heijastelee bMc:n intohimoa luoda kaupungin vanhoista teollisuusalueista sympaattisia ja viihtyisiä paikkoja.

– Saimme jälleen haasteen tehdä kaunista, unohtamatta rakennuksen viihtyisyyttä asukkaille, arkkitehtitoimistosta kerrotaan.

– Asiakkaan kanssa kehitimme Hop Housen konseptin. Tutkimustemme mukaan paikan historia menee aina 1600-luvulle, jolloin kujalla olisi sijainnut Flemish Hop Garden -niminen majatalo. Merkittävän kokoinen rakennus sijoitettiin tähän kontekstiin brändi- ja markkinointimielessä.

Yksityiskohtia ajateltiin nykyaikaisella eleganssilla. Olemassa olevat osat ja piirteet pitivät ilmeen klassisena ikkunalasituksissa sekä kerrosten hierarkisuudessa. Sisäänkäynnin yläpuolinen pystysuora tila vaati uutta ideointia. Se ratkaistiin kulmaraudallisilla ikkunoilla ja hyppykuviollisella lipalla.

Kevyesti kaareutuvan lipan alle tehtiin kohokuvioista muotoa paneelien laserleikkauksella. Paneelit ovat 96-prosenttisesti kierrätettyä mineraalia. Ne on valmistettu saksalaisessa tehtaassa ja asiantuntija on viimeistellyt ne käsin rakennuspaikalla.

Olemassa ollut kiiltävä tiilipinta sävytettiin uudelleen kolmella eri värillä. Näin saatiin lisää syvyyttä muihin historiallisiin naapureihin verrattuna.

Uutta Portland-kiveä asennettiin pohjakerroksen seinään ja ikkunanpieliin asennettiin haljakan pronssin väristä metallia, joka toistuu ylemmissäkin kerroksissa. Hop Housen ilme kaikkiaan koostuu näistä metallievien toistuvista yksityiskohdista.

Nimi muistuttaa ajasta, jolloin täällä vielä oli teollisuutta. Kuten koko ympäröivä Covent Garden, alueen kylämäinen charmi on onnistuttu säilyttämään.

 

Share: 

Rakennus

Valmistunut: 
2016
Country: 
Iso-Britannia
Postinumero: 
WC2N
Kaupunki: 
London
Katu: 
Bedfordbury
Sijainti: 

Kategoriat

Käyttö: 
Julkisivut
Ikkunat
Rakennuksen tyyppi: 
Asunto
Käytetty kupari: 
Pronssi
Kiinteistö: 
Saneerauskohde

Arkkitehti

Name, office: 
Brimelow McSweeney Architects

Jatkamalla näiden sivujen käyttöä hyväksyt tietosuojaehdot. Lisätietoja tästä linkistä.

Hyväksy