Etusivu » Referenssit » Bosruckin tunneli, Itävalta
Referenssit

Bosruckin tunneli, Itävalta

Yksi tärkeimmistä kauttakuluista Itä- ja Etelä-Euroopan välillä, 5,5 kilometriä pitkä Bosruckin tunneli halkaisee Ennstalin Alpit yhdistäen Upper Austrian ja Steiermarkin osavaltiot. Alkuperäinen kaksisuuntainen tie sai viereensä toisen uuden tunnelin jotta ajokaistoja saatiin kaksi molempiin suuntiin osaksi A9 Pyhrn-moottoritietä. Tietä käyttää päivittäin noin 18 000 ajoneuvoa.

Vaikuttava insinöörien taidonnäyte on molemmilla suuaukoilla oleva porttirakenne, jonka designista arkkitehti Peter Rieplin on palkittu. Taiteellinen lähestymistapa tunnelin rakentamisessa edustaa uudenlaista ajattelutapaa, mutta aikaisempiakin vastaavia töitä löytyy jopa 1800-luvun rautatientunneleiden suuaukoista.

Bosruckin tunnelissa arkkitehtuuri on täysin modernia ja lähes teatraalista. Sarja messinkilevyjä on rei'itettyja asetettu heijastamaan ympäröivää pystysuuntaisuutta. Tunnelin toiminta ja turvallisuusrakennelmat on osittain piilotettu niiden taakse. Levyjen johdonmukaisuus määrää ajosuunnan mutta antaa toisaalta ilmatilaa ja symboliikkaa vapaalle liikkuvuudelle kahden osavaltion välillä.

Levyt saavat kulkijan tuntemaan kuin ajaisi suoraan sisään rakennukseen. Ssisäänkäynnin kohdalla olo muuttuu lentäväksi molemmissa päissä, kun tunnelista ajaa sisään ja ulos. Taiteellinen lähestymistapa keventää oloa pysyvien luonnonrakenteiden keskellä ja haasteellisessa ympäristössä.

Messinki valittiin materiaaliksi sen pikän iän ja kestävyyden vuoksi. Se myös kestää hyvin tiesuolaa. Korroosionkestävyyskokeessa materiaalin käyttöiäksi laskettiin 30 vuotta.

Share: 

Rakennus

Omistaja: 
Asfinag Bau Management GmbH
Valmistunut: 
2015
Country: 
Itävalta
Sijainti: 

Kategoriat

Käyttö: 
Paneelit
Läpinäkyvät rakenteet
Rakennuksen tyyppi: 
Kuljetus, infrastruktuuri
Käytetty kupari: 
Messinki
Kiinteistö: 
Uusi

Arkkitehti

Name, office: 
RIEPL RIEPL ARCHITEKTEN ZT GMBH

Urakoitsija

Otsikko: 
Hodapp Austria GmbH

Kilpailut

Ajankohta: 
2017
Kategoriat: 
Loppukilpailuun valitut
Kunniamaininnat

Find out more

Juha Silvanto

Jatkamalla näiden sivujen käyttöä hyväksyt tietosuojaehdot. Lisätietoja tästä linkistä.

Hyväksy