Kupari ja koti -kilpailu 2012
Jälleen kerran saivat arkkitehdit ja suunnittelijat kutsun osallistua ja inspiroitua kuparin esteettisistä ja teknisistä mahdollisuuksista vuoden 2012 Kupari ja Koti -kilpailussa, joka on nyt vuorossa neljäs. Kilpailun järjestää Istituto Italiano del Rame (IIR) yhteistyössä European Copper Institute:n (ECI) kanssa.
Kilpailun edellisten vuosien menestyksestä johtuen tapahtuma on tullut tunnetuksi ympäri maailmaa ja viimekertaiseen kilpailuun osallistui peräti kolminkertainen määrä vuoteen 2007 verrattuna.
Jo ammatissa toimivien kilpailijoiden lisäksi uudeksi ryhmäksi on valittu opiskelijat. Luokka on on avoin nuorille suunnittelijoille, jotka haluavat osallistua uusien, kauniiden ja innovatiivisten huonekalujen, koristeiden ja kotitalouteen kuuluvien esineiden suunnitteluun. Ehtona on, että niiden toteutuksessa käytetään kuparia tai kuparin seoksia uudella edustavalla ja käytännöllisellä tavalla.
IIR:n palkinto on kannustimena kilpailijoille luomaan uusia innovatiivisia ideoita kuparista sekä uusille tuulille ilmentää ennen näkemättöimia design-tuotteita. Kilpailu on avoin ammattisuunnittelijoille, arkkitehdeille sekä grafiikan, taiteen, arkkitehtuurin ja muotoilun opiskelijoille. Kilpailussa yritetään löytää uusia orastavia lahjakkuuksia ja osallistua voivat kaikki alle 40-vuotiaat määräaikaan eli syyskuun 30. mennessä.
Edellisissä kilpailuissa saatiin lukuisia onnistuneita esimerkkejä nuorten kilpailijoiden luovuudesta ja loistavasta innovatiivisesta suunnittelusta, jotka mullistivat aikaisemmat perinteiset mallit jokapäiväisten esineiden osalta. Edellämainittujen lisäksi suunnittelijat, jotka haluavat käyttää kuparia työssään, voivat liittyä verkkoyhteisöön sivustolla: www.copperindesign.org.
Tämän vuoden kilpailu kutsuu suunnittelijoita luomaan originelleja tai jopa ennen näkemättömiä ideoita aina valaisimista maljakoihin, erilaisiin pikku esineisiin, pöytiin, tuoleihin ja sisustukseen, seiniin, lattioihin, lämpöpattereihin, oven painikkeisiin jne.! Vaatimuksena on ainoastaan kuparin käyttö sen puhtaassa muodossa tai seoksina, kuten esimerkiksi pronssi, messinki ja kupari-nikkeliseokset.
Arvovaltainen ja asiantunteva tuomaristo
Kilpailuun osallistuvat työt arvostelee tiukka ja arvovaltainen tuomaristo, joka koostuu kolmesta erittäin arvostetusta ammattilaisesta arkkitehtuurin ja muotoilun saralta. He ovat: Luisa Bocchietto (arkkitehti ja ADI:n puheenjohtaja, the Industrial Design Association), Odoardo Fioravanti (teollinen muotoilija) and Marco Romanelli (arkkitehti ja suunnittelukriitikko). Nyt käytävään neljänteen Kupari ja Koti -kilpailun tuomaristoon liittyi Odoardo Fioravanti, joka on vuoden 2008 kilpailun voittaja. Voittajatyö oli nimeltään Verderame’ (‘Vihreä kupari’), joka on toteutettu sisälattioiden avant-garde konseptilla yhteistyökumppaneiden Tommaso Caldera and Paolo Giacomazzi kanssa.
Kilpailua juhlitaan yhdessä tulevaisuuden kykyjen kanssa avainteemana 'kupari nykypäivän kuparimuotoilussa'. Materiaalin erinomainen sähkön- ja lämmönjohtavuus, muokattavuus, kestävyys, sitkeys ja mikrobiset ominaisuudet sekä lisäksi vielä sataprosenttinen kierrätettävyys tarjovat loistavat mahdollisuudet nuorten suunnittelijoiden inspiraatiolle.
Klick here to download the entry form.
Klick here to download the authorization form.

